Tänä kesänä olemme nähneet harvinaisen (huolestuttavan?) vähän perhosia. Olen pohtinut asiaa jo kesäkuun alusta. Mökkitien kesäniityllä näkee yleensä nokkosperhosia, neitoperhosia, sitruunaperhosia, ohdakeperhosia, amiraaleja ja suruvaippoja. Tänä kesänä olemme nähneet ainoastaan kaaliperhosia ja sinisiipiä. Onneksi näimme sentään neitoperhosen toukkia - sadoittain. Emme tosin tiedä miten niiden kävi, sillä kun kävimme seuraavana päivänä katsomassa niitä olivat ne kadonneet. Joka ikinen. Mutta - tapahtumasta tuli mieleen muutaman vuoden takainen tapahtumasarja. Löysin silloin terassilta toukan. Jostain syystä kiinnostuin siitä ja ryhdyin seuraamaan sen puuhia. Jonkun ajan kuluttua se alkoi kiivetä heinänvartta pitkin, ja kiinnittäytyi siihen. Siinä vaiheessa arvasin, että kyseessä on koteloituminen. Seuraavana aamuna paikalla oli kuin olikin kotelo. Seurasimme sitä tarkaan kaksi viikkoa, ja satuimmekin olemaan paikalla juuri sinä päivänä kun perhonen "syntyi". En nähnyt kotelon puhkeamista, mutta sain olla seuraamassa stä hetkeä kun perhonen "hyvästeli" kotelon. Uskomattoman upea kokemus. Hylätyn kotelon otin tietenkin talteen. Toivon salaa, että saisin vielä joku päivä olla näkemässä ja kokemassa juuri sen hetken kun kotelo aukeaa. Se olisi ainutkertaisen ihmeellistä!
Suruvaippa - Nymphalis antiopa
No comments:
Post a Comment