Kevättä kauneimmillaan

Kevät alkoi! Meidän pihassa kukkivat sekä sinivuokot että valkovuokot - ja leskenlehdetkin tottakai. Jotenkin tuo sinivuokko on minulle rakkain ja tärkein näistä. Olen tässä yrittänyt opetella Olloclipin käyttöä, Camera+ kaverina. Ei mitenkään liian helppoa - varsinkaan kun lapset ovat mukana eivätkä jaksaisi sekuntiakaan antaa äidin säätää luurin kanssa. Mutta muutaman suht kivan otoksen olen saanut napattua...sinivuokko eli Hepatica nobilis...

Pääsiäisen puput

Lapsethan rakastavat suklaata, ja yllätyksiä. Siksihän ne yllärisuklaamunat on keksitty. Mutta vegaanisina niitä ei juurikaan ole. Tai no, on iitä muutamaa laatua, mutta omasta mielestäni ne ovat aika epälaadukkaita. Joten eipä auttanut kuin muotin ostaminen (löysin jo kesällä, kirpparilta) ja omien suklaayllärimunien tekeminen. Viime vuonna tein pikkumunia, tänä vuonna oli jättikokoisten vuoro. Molemmat lapset pitävät sekä riisimaitosuklaasta että tummasta suklaasta, joten tein heille yhden puolikkaan molempaa laatua. Ylläritkin piti hankkia. Näin jo pari viikkoa sitten nuo ihanat PEZ-koneet, mutta koska en haluaisi ostaa muovia jätin ne kauppaan. Kaduin heti. No, yritin unohtaa nuo pupuset, mutta lopulta oli pakko yrittää löytää sellaiset. Kävin mooooonessa kaupassa eikä niitä ollut missään. Epätoivoisena lähdin - lapset mukana - siihen samaan kauppaan jossa olin ne alunperin nähnyt. Ja niitä oli vielä 4 kappaletta jäljellä! Kaiken lisäksi tapasimme kaupassa sattumalta tutun, joka harhautti lapsia sen verran, että sain pupuset talteen, kassalle ja reppuun piiloon. No, sitten ne munat - kuoria olin ehtinyt tehdä jo 3 kappaletta viikolla, ja viimeisen tein eilen...sen kovettuessa "liimasin" ensimmäisen munan yhteen (suklaasulalla) ja sitten...PANIIKKI! Se viimeinen kuori ei irronnutkaan muotista. Päästin pari rumaa sanaa. Ehdin jo ajatella että se ensimmäinen valmis muna pitä purkaa, yllärit irrottaa muovikuoristaan ja sulloa yhteen yhteiseen munaan. Sitten muistin lukeneeni jostain, että suklaa irtoaa muotista paremmin pakkasessa käytyään, joten tungin muotin viideksi minuutikis pakkaseen. Ja irtosihan se! Huh mikä helpotus. "Liimasin" toisenkin munan kokoon, käärin molemmat folioon ja koristelin nauhoilla. Voilà! Pääsiäinen alkakoon!

Parsaa parhaimmillaan

Parsa on meidän perheen kevätherkkua, varsinkin vihreä parsa. Kevään ensimmäinen parsa-ateria nautitaan yleensä kaikessa rauhassa, mieluiten lauantai-iltapäivänä. Vihreä parsa kuoritaan ja levitetään kevyesti öljyttyyn uunivuokaan. Päälle ripotellaan suolaa ja mustapippuria ja lorautetaan vielä vähäsen öljyä päälle. Parsa kypsyy nätisti 225-asteisessa uunissa. Lisänä meillä on yleensä rakuunakastiketta, johon tulee kaurakermaa, yrttisuolaa, kurkumaa, soijakastiketta ja rakuunaa. Kastike suurustetaan teelusikallisella vehnäjauhoja. Kypsän parsan päälle lorautetaaan vielä valkosipulisilppu-öljy-tuorepersiljasilppu-sitruunakastiketta. Kanttarellitkin kuuluvat asiaan - banaanisipulin ja soijakastikkeen kanssa rapeanruskeiksi paistettuna silppuna. Ja tietenkin Wheatyn salamiviipaleet, ja keitetyt potut. Tämän keväisempää ateriaa ei ole olemassakaan. 

Lumoavat lumet

Lumihiutaleethan ovat taideteoksia - kaikkihan sen tietävät. Harmi vain, että niitä on niin vaikea kuvata ihan tavallisella luurilla. Nikoni ei sekään oikein ole yhteistyökykyinen - omistan vain yhden objektiivin, ja makrokuvaus ei kuulu sen vahvuuksiin. Noh, päätin hankkia luuriin olloclipin. Onneksi löysin käytetyn, kohtuuhintaisen. Ei silläkään mitään mikroskooppikuvia nappaa, mutta ihan mukavia noista lähikuvista kuitenkin tuli...

Jäinen joki

Nyt on sitten jo maaliskuu...ja lumi sulaa. Meidän kylämme läpi virtaava pieni joki on tähän aikaan vuodesta kauneimmillaan. Jää taikoo meille ihania taideteoksia - kävimme lasten kanssa piknikillä ihailemassa niitä, ja pakkohan niistä oli muutama kuvakin napata...

Laiskan lounas

Lauantai ja työpäivä...harvemmin niin, mutta joskus sitä joutuu viikonloppuisinkin hommiin...ja silloinhan hyvä, täyttävä ja maistuva lounas on kiva lisä. Käpysen ja Kastanjan nukahdettua perjantaina valmistin siis iiiiison annoksen herkkua. Paistoin lehtikaalia soijakastikkeessa ja kymäsavutofua ihan sellaisenaan. Keitin nuudelit. Sitten tein kastikkeen - hoi sin-kastiketta jonka sekaan soijakastiketta, öljyä ja sweet chili-kastiketta sekä runsaasti valkosipulia. Sekoitin kaikki elementit keskenään ja lisäsin cashew-pähkinöitä. Kyllä noilla eväillä jaksoi!

Sulavia sydämiä

Talvi on aika väritöntä aikaa. Valkoista, harmaata, hopeanväristä ja läpikuultavaa...Joskus talvi kuitenkin keksii jekkuja. Sydämiä. Jäisiä, lumisia...kauniita. Ei minulla muuta...

La(i)skiaisluksusta

Nämä laiskiaiset eivät jaksaneet raahautua edes pulkkamäkeen, mutta kai sitä nyt kuitenkin saa nauttia la(i)skiaispullista. Nehän kuuluvat talveen. Niitä pitää syödä vähintään 1 talvessa. Enintään kuitenkin 3. Tämä on perinne, josta ei saa luistaa. Ja niissä pullissa pitää olla mantelimassaa. Ei hilloa, ei missään tapauksessa. Lämmin maito kuului lapsuuden pullansyöntiin, mutta ei edes silloinkaan ollut ihan minun makuuni, joten siitä perinteestä luovuin jo vuosia sitten. Tänä vuonna pääsimme nauttimaan valmiiksi nostatetun vegaanisen taikinan leipomisesta pullamuotoon, täyttämisestä ja tietty syömisestä. Minun puolestani talvi saisi nyt jo pakata kamppeensa ja aloittaa kesälomansa. Juu, tiedän, helmikuu on talvisena ja kylmänä kaunis ja ihana, vaan ei ihan minun makuuni...

Pientä puuhastelua

Nettiä navigoidessa törmää joskus kivoihin juttuihin, joita on aivan pakko kokeilla. Kuten kiteiden kasvatus. Allaolevat kiteet kasvatimme kananmunankuoriin, vaikka vegaaneja olemmekin. Lähistöllä asuva tätini syö paljon kananmunia, ja koska kiteidenkasvatusohjeessa kehotettiin käyttämään kananmunia ajattelin, että hänen talousjätteitä voisi aivan hyvin hyödyntää. Ensin kasvatin ihan tavallisia keittosuolakiteitä. Tein jodittomasta suolasta kyllästetyn suolaliuoksen (suolaa sekoitetaan keitettyyn veteen kunnes sitä ei enää sula) johon lisäsin elintarvikeväriä. Upotin kananmunankuoren liuokseen ja jätin rauhaan viikoksi. Tein samalla kertaa toisetkin liuokset, joista toiseen lisäsin väriä ja toisen tein ilman elintarvikeväriä, jodipitoisesta suolasta. Jätin nekin rauhaan. 

Sitten löysin ihanan ohjeen jolla kasvatetaan alunakiteitä, alunakristalleja. Sitäkin oli tietenkin kokeiltava, ja siitä tuli ihana. Harmittaa vain, että käytin tähän kananmunankuorta - ilmeisesi näitä alunakiteitä voi kasvattaa vaikka vanhaan saviruukkuun. 

Huikeat hiutaleet

Olisipa minulla 1:1 objektiivi ja/tai kaikkea muuta kivaa kuten ehkä Kenkot tuohon kameraan...pääsisi ottamaan lumihiutaleista lähikuvia - ne ovat nimittäin aivan uskomattoman kauniita, jo ihan ilman mitään suurennuslasi/mikroskooppihässäkkää. Pieniä tähtiä. Erilaisia kaikki, ja kuitenkin kaikki niin täydellisiä. Käpynen on jo niin taitava luontoharrastaja että hänen kanssaan voi tarkkailla noita pikkutähtiä ihan oikeasti. On aivan ihanaa seurata hänen onnea ja intoa ja suurta mielenkiintoa kaikkia luonnon ilmiöitä kohtaan. 

Tulipa muuten mieleen että saisikohan laadukkaan suurennuslasin läpi kuvaa hiutaleista? Täytyypä kokeilla. Muuten nämä luurilla napatut pikaotokset saavat toistaiseksi kelvata...

Talven taikaa

En pidä talvesta. Se on pitkä, pimeä, kylmä ja tylsä. Mutta jäästä pidän. Se on haurasta, läpikuultavaa - ja kaunista. Ja saippuakuplistakin pidän. Ne ovat kevyitä, ohuita - ja kauniita. En voinut uskoa silmiäni kun näin netissä kuvan jäisistä saippuakuplista. Oli aivan pakko kokeilla. Ja onnistuihan kuplien jäädyttäminen minultakin - ehkä ei aivan niin hyvin kuin netissä, mutta kauniita minunkin kuplistani tuli. Olen aivan koukussa näihin. Kunpa huomenna olisi kuplakeli!

Vihreä vokki

Joulurokaankin kyllästyy. Pyhien jälkeen tulee ähky ja ikävä arkisempaa ruokaa. Meillä syödään paljon sellaista ruokaa jota ehkä voisi sanoa fusion foodiksi. Yleensä valitsen jonkun sattumanvaraisen teeman ja sen pohjalta kehitän jonkun superhelpon ja supernopean ruoan. Eilen teema oli vihreä. Käytin siis wokissa pelkästään vihreitä aineksia (ja valkosipulia, tietenkin). Kevätsipulia, lehtikaalia, pakasteherneitä, vihreitä papuja ja herneenversoja. Valkosipulia. Wokkikastiketta johon tulee Hoi Sin-kastiketta, soijaa, öljyä ja makeaa chilikastiketta. Sekä wokkiin että lisukkeena. Lisäksi nuudeleita ja cashewpähkinöitä. Hyväähän siitä tuli. JA tänään söimme jämät lounaaksi - lisäsin toissa päivänä keittämiäni vihreitä linssejä ja Oatly ruokakermaa. Hyvää niinkin. 

Tuiki, tuiki, tuikkunen

Kylmä! Melkein liiankin talvinen keli. Mitäs tekemistä sitä oikein keksisi? Ulkonakaan ei pysty pitkiä pätkiä olemaan, ainakaan Kastanjan kanssa - hänhän rakastaa lämpöä. Sitten keksimme - teemme jäälyhtyjä! Tuumasta toimeen. Koska halusimme kauniin pyöreähköjä lyhtyjä käytimme ilmapalloja. Jäähtyivät sopivasti noin 7 tunnissa - ja erittäin kauniita niistä tulikin. Näitä teemme tästä lähtien joka talvi. 

Joulun jälkkärit

Jälkiruoka on aterian tärkein ruokalaji - ainakin pikkupeikkojen mielestä. Sen on oltava tarpeeksi makea, tarpeeksi iso - ja tarpeeksi kaunis. Koska peikkoset rakastavat myös hassuttelua päätin tehdä jälkkäriksi hassuja joulukuusia. Mutta miten? Hankalaa, varsinkin kun peikkoset halusivat nimenomaan moussea. No, eipä siinä oikein muukaan auttanut kuin pursottaa kuuset suklaamoussesta. Joulukuusen latvaanhan kuuluu luonnollisesti tähti, joten sellaiset tein marsipaanista. Koska suklaamousse on aika makeaa ja täyteläistä ja vaatii seurakseen jotain hapokasta ja raikasta keitin mousselle vadelmakastikkeen kaveriksi - kiehautetuista, siivilöidyistä ja hillosokerin kanssa uudelleenkiehautetuista pakastevadelmista. Lisäsin kastikkeeseen myös tomusokeria. Uuudenvuodenaaton kunniaksi teinkin sitten vadelmamoussea improvisaatioperiaatteella - aatonaattona tein valmiiksi kauralastukulhot ja aattoiltapäivänä moussen. Siihen tuli Alpron soijavispiä, sitä vadelmakastiketta ja tilkkaan kastiketta sekoitettua Tofutti Original tuore"juustoa" Sitten vain kauralastukulhoihin ja jääkaappiin. Suklaakoristeet pursotin hyvissä ajoin aamulla jotta ne ehtivät jähmettyä kunnolla.