Monday, December 7, 2015

Somat seimihahmot

Jouluseimi kuuluu ehdottomasti meidän perheemme jouluperinteisiin. Käpysen synnyttyä halusin tehdä meille värikkään seimen yksinkertaisilla hahmoilla. Aihiot tilasin aikoinaan Hollannista. Huopa on kierrätysmuovipullohuopaa, Kuninin Rainbow Feltiä. Tietäjien turbaanit tein pienistä silkkijämistä - löysin ne äidin kangasvarastosta. Tein myös siniseksi värjätystä silkinpalasta tähtitaivaan johon leikkasin ja liimasin itse kultatarra-arkista tähtiä. Yleensähän en käytä silkkiä, mutta roskiin meneviä jämäpaloja olen kyllä ottanut käyttöön. Villaakaan en normaalisti käytä, mutta hiuksiin ja partoihin käyttämäni villan sain eräältä tutulta. Hän oli saanut erilaisia villoja lahjaksi ja käyttänyt niitä johonkin isompaan projektiin, ja nämä pikkujämät olisivat menneet roskiin. 





Meillä seimi "kasvaa" joulukuun mukana - ensimmäisenä adventtisunnuntaina ilmestyvät kivet, toisena kasvit (yleensä teen palmuntapaisia puita savesta ja havuista), kolmantena eläimet (yksinkertaiset savi- tai vahalinnut ja jämähuovutusvillaiset lampaat), ja neljäntenä adventtisunnuntaina paimenet (tai jos se sattuu olemaan jouluaatto saavat paimenet näyttäytyä pari päivää aiemmin). Jouluaattona, tai 23 päivä, ilmestyvät Maria ja Joosef aaseineen, enkelin johdattamana. Jeesuslapsi ilmestyy seimeen vasta joulupäivän aamuna. Seimi ilmestyy ja ksavaa meillä ikään kuin itsestään - lasten nukahdettua. Käpynen rakastaa myös mumminsa vanhaa, perinteistä seimeä, mutta suree sitä että oma seimemme viettää tämän joulun muuttolaatikossa. 

No comments:

Post a Comment