Käpy ja Kastanja pääsivät vihdoin ulkomaille - kävimme sukuloimassa Saksassa. Käpy jännitti lentomatkaa monta päivää. Kentällä hän ei meinannut pysyä nahoissaan. Koneeseen hän lähes juoksi. Mutta mutta...kun kone lähti rullaamaan kiitoradalle häntä alkoikin yht'äkkiä pelottaa. Rohkeasti hän sen ilmoitti, ja sittenhän se pelko hävisikin taivaan tuuliin kun kone nousi. Voi sitä onnea kun kohta 4vee näki ensi kertaa pilvet ylhäältä!
Saksassa pääsiäinen on iso juhla, ja sitä vietetään pitkään ja hartaasti. Valmiiksi värillä keitettyjä kananmunia oli myynnissä sekä torilla että kaupoissa ja jopa kotiinkuljetettuna! Sitten kävi tuuri - kävelimme sattumalta pikkuisen second hand- puodin ohi, ja ikkunassa minua odotti vanha pääsiäispupuorkesteri. Isoisäni oli kotoisin sellaiselta alueelta jolla näitä ennen tehtiin (käsityönä tietenkin), ja isoäitini sai erilaisia seimiä, pääsiäiskoristeita jne pilvin pimein mutta heitti ne armottomasti roskiin, joten nämä oli pakko ostaa. Nyt meillä odotetaankin pääsiäistä kuin kuuta nousevaa.

No comments:
Post a Comment